Cheers Ville. ‘Oikea bloggaaja’, ‘työpaikalleen’, siitä tärkeydestä en tiedä. Ville voisi hyvin jatkaa puolestani vaikka koko loppukesän. Hehe, ajatella jos tästä saisi jotain korvausta. Tai kyllähän tästä saakin, jokainen teidän ‘hitti’ tänne tuntuu mukavalta ja lämmittää mieltä, kiitos!

Lähes samaan hengenvetoon, ennen mitään muuta, Theo the number 14!!! Olisipa kerrassaan mielenkiintoista tietää miten tähän päädyttiin. Ei siis sillä etteikö Walcott hyvinkin ole legendaarisen numeron arvoinen mutta mitä tapahtui tässä välissä kun ensin julkistettiin Theoboy edelleen numerolle 32 ja nyt tällainen muutos.

Paljon syntyi välittömästi keskustelua aiheesta ja kovin moni tuntui epäilevän että numero 14 selässä on liian ‘painava’ Theo’lle. P*skat, omasta puolestani uskon ettei Walcott ota tilanteesta mitään ylimääräisiä paineita, näkisin asian jopa päinvastoin. Tämä saattoi hyvinkin olla jälleen kerran mestaritemppu managerilta.

No me kaikki näemme sitten aikanaan miten tämä nuoren Englantilaisen otteisiin vaikuttaa. Tuntuu vain hölmöltä edes ajatella että sillä voisi olla negatiivisia vaikutuksia, miksi h*lvetissä?! Samalla voidaan sitten lopettaa puheet Thierry Henry’n paluusta Emiratesille, jos se nyt koskaan oli muuta kuin innokkaimpien Titifanien haaveilua. Niin, tai ehkä hän palaa ja numerolla 32! *släp*

***

Emmanuel Adebayor, kyllä kävi NewsNow jälleen kuumana kun Togolainen palasi lomalta julkisuuteen. Jos totta puhutaan, Adebayorin kommenteissa ei ollut mitään uutta siihen mitä hän sanoi ennen lomille lähtöä. Juuri siitä syystä olen ollut varsin rauhallinen koko tilanteesta.

“I have a good team there, I have a good contract. The most important thing is to keep enjoying myself. Of course (I am staying) I have three more years. We have a good boss,he tries to bring this atmosphere to the dressing room where we feel like brothers and like family.”

Joskin edelleen lehdistö tekee tästä numeroa viitaten Aden seuraavaan kommenttiin AC Milanista.

“Nothing has been decided yet. We will decide next week.”

Minäpä väitän että tällä Togonaattori tarkoitti vain hyvää ja sanon vielä että olisipa ollut mielenkiintoista kuulla SE kysymys mihin Ade on näin vastannut. Etteipä vaan jälleen kerran laiteta sanoja suuhun vain että saataisin lisää hämminkiä. Työtähän toimittajat toki tekevät myydäkseen lehteä.

Mitäkö tarkoitin sillä että Ade tarkoitti hyvää. Yksi, voi olla että Emmanuel tarkoitti istuvansa ensi viikolla keskustelemaan asiasta agenttinsa tai minkä lie edustajan kanssa kertoakseen tälle samat asiat mitä nyt sanoi lehdistölle. Toisekseen lehdissä on kirjoitettu että Arsene Wenger miettisi tosissaan sellaistakin vaihtoehtoa että myisi pelaajan koska tarjolla on niin suuri summa.

Ja nämäkään paskapuheet eivät takuulla ole menneet agentilta ohi. Ade on kaiketi niin hämillään itse koko tilanteesta että hän tarkoitti samalla istuvansa pöydän ääreen managerin kanssa kuullakseen missä mennään. Hänhän ei ole ollut managerin kanssa nyt yhteydessä loman aikana ja ensi viikolla he putsaavat pöydän spekulaatioilta ja Ade saa alkaa keskittyä rauhassa tulevaan kauteen.

Ah, jälleen kerran niin monta näkemystä samasta aiheesta. Bloggaaja pitää omansa mutta jokaiselle oikeus olla mitä ikinä mieltä haluaa.

F*ck off Clarence Seedorf, you pi*s drinking little c*nt!

Jeah! 

***

Jeps, olin siis työkiireiltäni poissa sceneltä hetken. Tällä kertaa työkeikka oli kuitenkin varsin mieluisa edustustehtävä ja jopa varsin viihteellinen, kiitos siitä. Eniten harmitti että jäi Espanjan ja Venäjän välinen välierä näkemättä. Hetkinen, sanoinko tosiaan että harmitti maaottelun näkemättä jääminen?! Jo on aikoihin eletty.

Pakko se on myöntää, että finaalia vaille valmiit EM-kekkerit ovat kenties olleet parhaat arvokisat pitkään aikaan. Espanjan matsikin on toki purkissa odottamassa ja kenties se pitää katsoa vaikkapa sitten huomenna lämmittelyksi finaalille.

Tämä tottakai sen vuoksi että lehdistöhän suorastaan ylisti meidän nuorta Katalaanitähteä ottelun tekemisistä. Puolen tunnin pelin jälkeen kehiin David Villan loukkaannuttua ja ottelun parhaaksi pelaajaksi parilla maalisyötöllä. Mielenkiintoista nähdä nyt kun Aragones ilmoitti että Villa on poissa finaalista, löytyykö Fabregasille paikka peräti avauksessa. Cesc itse on puheissaan sama tuttu kuningas ajatellen finaalia ja pelattua välierää.

“I am here when the manager needs me. If I start in the final, I will try to give the team positive things. I felt very good. I don’t think I changed the game. Everyone played well. The whole team deserves 10 out of 10.”

Arsene Wenger, taas kerran, tee Cescy Boy’sta Arsenalin kapteeni! Olen myös vähän huolestunut, kenties turhaan mutta kuitenkin. Uskon satavarmasti että henkisesti Fabregas on niin vahva että kävi finaalissa miten tahansa, tai pääseekö hän edes kentälle, hän käsittelee asian ja tuloksen nopeasti ja tyylilleen tyynesti ja ammattimaisesti.

Mutta siitä olen hieman huolestunut josko tällä pitkäksi venyvällä kaudella on vaikutus Cescin otteisiin kun Valioliiga starttaa. Itävallan leiriin on aikaa enää vajaa kuukausi ja ensimmäinen tosipeli on vuorossa jo noin kuuden viikon kuluttua Mestareiden liigan kolmannen kierroksen karsinnan muodossa.

Tämä onkin kenties ainoa asia missä Fabregas voi olla vielä kokematon. Eli miten nuori mies tuntee kroppansa ja rajansa. Itse hän varmasti sanoo ettei mistään väsymyksestä ole tietoakaan ja kyllä jaksaa, no worries. Tässä asiassa vaaditaan nyt täydellistä työtä Arsenalin fysioilta ja muulta henkilökunnalta jotka näistä kuntopuolen asioista vastaavat. Cescille pitää räätälöidä täydellisen onnistunut ohjelma että kaveri on levännyt tarpeeksi mutta samalla huippukunnossa kun kausi alkaa. Ei muuten ole välttämättä kaikkein helpoin yhtälö.

Fabregas on ylivoimaisesti meidän tärkein pelaaja ja hänen on yksinkertaisesti pakko olla kunnossa heti kauden alussa. En edes uskalla ajatella kuinka paljon annettaisiin tasoitusta jos Cesc joutuu aloittamaan kauden vähänkään puolikuntoisena. Ja näillä huippuunsa treenatuilla huippu-urheilijoilla levon merkitys on ISO. Jos sitä ei ole laskettu oikein, se notkahdus voi hvyinkin tapahtua vasta esimerkiksi ruuhkaisen Joulun aikaan. Se on itse asiassa jo ydinfysiikkaa tänä päivänä, joten nyt tarkkana siellä taustajoukoissa.

***

Näin, nyt on aika keskittyä viettämään hieman väittäisin ansaittua vapaa-aikaa ja keskittyä lauantaihin. Tai ehkä vielä pari pikapalaa.

Jens Lehmann on puhunut, jälleen. Vaikka nahkahousu taas hieman nälvii manageri Wengeriä, niin tämä oli joka tapauksessa hienosti sanottu ja siitä kuulee että Jens on edelleen kunnianhimoinen persoona ja kovan luokan ammattilainen. Näin Lehmann siis huomisesta finaalista ja päättyvästä kaudesta.

“It’s a great end to a tough year and it would mean a lot to win it because in the end my difficult season was down to my club manager. We have had some discussion about that and I always told him what I was thinking about his decision. But I’m quite proud to represent Arsenal in Sunday’s final.”

Edustaa Tykkimiehiä? Kyllä, virallisestihan nahkapöksy on vielä kesäkuun ajan Gooner.

Toisaalla lomalta pian palailevalla Gilbertolla on myös asiaa managerille. Tämä menee juuri niin kuin kirjoitin jo aiemmin. Gilberto on takuuvarmasti Punavalkoinen kun uusi kausi alkaa. Wengerillä on varmasti ‘rooli’ tarjolla Brassille, avauksessa tai vaihdossa. Gilberto on puolestaan lojaali managerin suunnitelmille ja kuten olen sanonut, katsoo tilanteensa Emiratesilla ainakin tammikuun siirtoikkunaan saakka. Silloin tilanne voi olla täysin toinen jos peliaika jää kovin vähäiseksi.

Alex Hleb exclusive! Hmm, seuratkaa linkkiä ja jos joku osaa Venäjää niin hyvä niin.

Vielä löytyi linkki hyvään ja mielnkiintoiseen artikkeliin missä Cardiff City’n kokenut Riccy Scimeca opastaa nuorta, tuoretta Tykkimiestä, Aaron Ramsey’ä. Ja ei kai voi muuta kuin kompata Scimecaa, varsinkin tässä, heh.

“Personally I think he’s gone to the best club for his type of football – and that is a passing game. Arsenal, in my opinion, are probably the best passing side and I definitely think Aaron has decided on the right team.”

Näin, aika toivottaa kuplivaa lauantaita, take care mates! P. Arhinmäki is a sc*m!

Kirjoita vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image