UPDATE!! Se on virallista!

Olin juuri päättelemässä ajatuksiani muuan Mikael Silvestrestä kun tuli tieto että tämä on täyttä totta ja Ranskalainen on virallisesti Gooner.. Särähtikö kenenkään korvaan, Silvestre - GOONER! Korostan, kaikki tästä eteenpäin kirjoitettu ennen siirron toteutumista mutta menköön koska ensinnäkin en v*ttu halua deletoida taas kerran turhaa työtä ja enköhän ole sinut ajatusteni kanssa oli se sitten virallista tai spekulointia..

***

Huomenta blogiystävät! Ja hyvä on, otetaan nyt sitten vain ja ainoastaan yksi aihe, Mikael Silvestre. Aluksi päätin ja olin pomminvarma etten tuhlaa tasan yhtään sekuntia pohdiskeluun ManUn miehestä mutta kuten olettaa sopi, mistään muusta ei eilen ollut puhetta.

Eipä tainnut olla eilen yhtään blogia missä aihetta ei olisi käsitelty, pääsääntöisesti vain ja ainoastaan tätä kyseistä huhua, että Silvestre olisi lähellä sopimusta Arsenalin kanssa. Siinä vaiheessa kun itse eilen poustasin blogini, en vielä ymmärtänyt kuinka kiivaan keskustelun tämä asia lopulta sai aikaan.

Niin, pelaajan siirtyminen ManUsta Arsenaliin tai päinvastoin lienee jokseenkin tabu. Arsene Wengerin aikakaudella tällaista ei ole koskaan tapahtunut, joskin samoista miehistä muualta kisa on ollut silloin tällöin sitäkin kiihkeämpää, viimeisimpänä ja tuoreimpana muistissa on tietenkin Aaron Ramsey siirtyminen Cardiff City’stä Emiratesille.

Ja huhuja, niitäkin on toki mahtunut vuosien varrelle. Wenger on mm varmasti ollut kiinnostunut epäilen useampaankin otteeseen hankkimaan David Beckhamin Tykkimiehiin, Sir Alex puolestaan pohti haudanvakavasti Patrick Vieiran värväämistä Roy Keanen korvaajaksi. Tuoreimmassa muistissa on tietenkin huhut Thierry Henryn siirtymisestä Old Traffordille. Ja vaikka Henry on Barcelonan mies niin sama asia kuin siirtyisi (hah, no ihan varmasti) Emiratesilta.

Siis Silvestre, tuo ärsyttävä punainen paholainen (kaikkihan ne), joka lienee ensisijaisesti vasen puolustaja ja lähes yhtä paljon toppari. Miettikää nyt jokainen montako prosenttia sinusta haluaisi nähdä 31 -vuotiaan Ranskalaisen edustamassa rakasta seuraamme?

Asia on ihan helvetin hanuris.. hankala. Ensinnäkin tässä pitää erottaa kaksi asiaa. Mikäli Silvestre olisi se YKSI vahvistus mistä manageri on viimeisen parin viikon aikana pitänyt ääntä, niin ei tasan kiitos. Silvestre pystyy kaiketi pelaamaan puolustavan keskikenttämiehen roolissa, siitä ei liene epäilystä mutta, mutta ei h*lvetissä tämä kelpaa bloggaajalle, tuskin myöskään valtaosalle kannattajista.

MIkä v*tun järki olisi myydä vuosia Tykkipaitaa hyvällä menestyksellä kantanut Gilberto varsin vaatimattomalla summalla Panathinaikosiin ja hankkia sitten tilalle saman ikäinen kaveri tilalle?! Ei ei ei.. asiassa on pakko lähteä vain ja ainoastaan siitä lähtökohdasta, että keskikentän pohjalle haku on edelleen päällä ja Silvestre toisi ainoastaan kokemusta ja leveyttä puolustukseen. Muistamme kuinka Arsene puhui alkukesästä että puolustukseen etsitään vahvistusta. Silloin manageri tosin sanoi myös että Mathieu Flamini on ainoa joka joukkkueen jättää ja kokeneempaa vahvistusta on tulossa kolmen pelimiehen muodossa.

Puhutaan siis vahvistuksesta puolustukseen, muuta mahdollisuutta en halua edes ajatella ja lähdetään siitä että keskikentän vahvistus on täysin eri asia ja vielä tulossa. Ne prosentit, kuinka iso prosentti bloggaajasta haluaisi nähdä Silvestren meidän paidassa? Tämä on vähän sama juttu kun viikonloppuna katselin ystäväni, Liverpool kannattajan kanssa heidän peliä ja muuan Robbie Keane’n kantamassa Pool paitaa. Ei sillä että Pool ja Sp*rs nyt olisivat erikoisen verisiä vihollisia mutta kun Keane nyt vain on ultimate c*nt.

Hmm, ne prosentit, heh. On v*ttumainen kysymys indeed, en keksi. Pitänee hieman pilkkoa asiaa. Kun mietin omaa syntymävuotta ja (kaiketi) ikuista lapsenmieltäni, puhun nyt muodossa vasta 31 -vuotiaasta vahvistuksesta puolustukseen lähes ilmaisella siirrolla. Palkka Ranskalaispelaajalla on toki ihan muhkea mutta ymmärtäisin että kaikissa keskusteluissa on lähdetty vuoden sopimuksesta.

Ei sitä voi kiistää etteikö 361 ottelua ManUn paidassa pelannut Silvestre toisi todella kokemusta mihin tahansa joukkueeseen maailmassa, myös Arsenaliin, vai pitäisikö sanoa varsinkin Arsenalin nuoreen joukkueeseen. Silti, Arsenal numero 18, Mikael Silvestre, spooky! ManU, Sp*rs, Blue Scums, hyi helvetti mitä seuroja.

Hauskaa kun itse asiassa kuvittelee miten päin Silvestren kohdalla keskustelu kääntyisi. Tavallaan se että napattaisiin mies ManUsta jonka olivat aikeissa päästää johonkin pikkuseuraan, ei todellakaan yhteen neljästä suuresta kiehtoo. Ja varsinkin jos se ehkä hieman hiipuva valo saisi uutta virtaa ja loistetta uusissa ympyröissä. Toisaalta jos valo jatkaisi himmenemistään, tilanne olisi jo lähes nöyryyttävä. Hätäostos ManUn jämäosastolta, epävarmoja otteita ja virheitä, kyllä olisi ManUn kannattajilla hauskaa. Yhtä hauskaa kuin meillä silloin kun saimme laulaa ManUn uudesta Vieirasta.. mikä se oli, Djembajemba?

Mitä Silvestren mahdollinen tulo sitten tarkoittaisi nykymiehistössä. Olisiko se vain puhtaasti Wengerin siirto lisätä leveyttä puolustuksessa. Gael Clichyn paikka vasemapana pakkina on itsestään selvä ja kiveen hakattu, olisiko Silvestre vain varamies sinne tontille? Tuskin sillä palkalla ja managerin ideologialla.

Kapteeni William Gallasin paikka topparina lienee yhtä kiveen hakattu kuin Clichyn omalla tontillaan. Philippe Senderosin ainoa paikka on topparina, ei kait Mikaelin tulo tarkoittaisi Sveitsiläisen tulevaisuuden kyseenalaistamista Arsenalissa? Entäpä sitten Kolo Toure, kaiketi se isoin kysymys. Onko managerilla takataskussa joku suunnitelma Touren varalle? Johan Djorou ja Alex Song ovat molemmat monipuolisia pelaajia ja vielä hiomattomia timantteja joiden kummankin pelipaikka voi Arsene tuntien olla vielä jossain ihan muualla kuin topparina.

Jos nyt lähdetään arvostelusta ja kritiikistä huolimatta kuitenkin siitä, että Gallas ja Toure on meidän ykköspari keskuspuolustukseen. Senderos on (myös arvostelusta huolimatta) ainakin allekirjoittaneen papereissa mies jonka uskaltaa tarvittaessa laittaa huoletta tositoimiin toppariksi. Sanon vielä, en halua että Silvestren mahdollinen tulo merkitsisi sitä että Big Phil saisi alkaa etsiä uutta seuraa. Niin hyvä Mikael ei ole että vasta 23 -vuotias maajoukkuemies joutuisi tekemään tilaa yli kolmekymppiselle, ei!

Kuten sanoin, monipuoliset Djorou ja Song ovat myös käyttökelpoisia, ainakin hädän hetkellä. Näin sanottuani Silvestren kokemus kelpaisi tuomaan leveyttä meille. Topparin tontille ja etenkin tuomaan turvaa vasemmalle mikäli Clichylle sattuisi jotain. Armand Traore on potentiaalistaan huolimatta ehdottomasti raakile ja Gallasia en halua nähdä paikkaamassa vasemman puolustajan paikkaa jos sellainen tarve tulisi. Kapteenihan jo suuttuisi koko ajatuksesta ja peli menisi persiilleen jo mentaalisista syistä.

Eikö Silvestre edusta sitä kokeneempaa vahvistusta mitä leijonanosa kannattajista on peräänkuuluttanut? Eikö Silvestre olisi vahvistus puolustukseen minne iso osa kannattajista on vahvistusta toivonut? Eikö Silvestre ole ylipäätään pelaaja joka toisi kokemusta ja leveyttä materiaaliin mitä kaikki kannattajat haluavat?

Olisiko Silvestre Wengeriltä täydellisen nerokas liike vai päätyisimmekö oikein kirjaimellisesti ManUfanien pilkan kohteeksi? Vielä asiaa pienempiin osiin pilkottuani en osaa kertoa niitä prosentteja. Tyydyn siteeraamaan elävää legendaa, Matti Nykästä ja totean että se on fiftysixty. Ja jälleen kerran, siis oikeasti.. taas! Silvestren CV mitä tulee loukkaantumisiin on varmasti Wengerin mieleen, eh, haastetta fysiolle.

Arka aihe tämä ainakin on. Vai voisiko sen johtopäätöksen tehdä kun kukaan teistä ei uskaltautunut asiaa eilen kommentoimaan. Jeah, tai sitten ymmärsitte heti kättelyssä sen että aika olisi mennyt täysin hukkaan. Näinköhän bloggaajakin tuhlasi arvokasta (hah, arvokasta) aikaansa vain jauhaakseen p*skaa ManUn miehestä.

Hmm, torstai.. huomenna perjantai, sitten lauantai ja Fulham vieraissa, kyllä se tästä. Nyt tehtaalle ja tällä kertaa yritän kävellä koko matkan töihin silmät kiinni ja samalla kuvitella Ruud van Nistelrooy Punavalkoisessa Arsenal -paidassa.

11 vastausta merkintään “Tätähän me toivoimme, jymyuutista.”

  1. Bergkamp:

    Jep,jämäukko manusta ollut jo 2 kautta hiipumassa..oliko peräti jo vuosi sitten ikäänkuin myynnissä jos oikein muistan?Voi vittu…

  2. YkaGunner:

    aivan helvetin huono vitsi…

  3. Deerow:

    Seuraavaksihan varmaankin Louis Saha seuraa myös Maunusta Arsuun. Walcottin voi lähettää toiseen suuntaan, niin ei tarvitse enää Englantia kopissa puhua.:D Voi herranjestas, noh Luotetaan vaa Wengeriin, tosin tarvittiinki kokenut pakki, ku Hoytekin lähti ni oli pakeist pulaa. Seuraavaksi sitten joku keskikenttä pelaaja, Villi veikkaus Vikash Dhorashoo:D

  4. Mati:

    Alkaahan tässä olla ironisia piirteitä, että ManU:n jämäukko, joka kaikenlisäksi on Ranskalainen saapui Goonereihin näin siirtoikkunan sulkeutumisen lähestyessä. Pakko sanoa, että pettynyt olen, jos tämä on THE siirto. Parhaimmillaan meillä siis on puolustuksessa Sagna, Gallas, Silvestre, Clichy eli 4 Ranskalaista!!! Mutta sitten taas toisaalta on ollut paljon puhetta Arsenalin materiaalin kapeudesta. Asiahan on ollut tiedossa kaikille siitä miten heikosti Gallas ja Toure välillä pelaavat yhdessä. Sitten, kun siihen lisää Big Philin mahdollisen tason vaihtelun, niin mielestäni Silvestrein tulo on toisaalta hyvä asia. Mahdollinen ässä, jota käyttää tarvittaessa. Jotenkin pidän kokenutta ex Manun miestä parempana vaihtoehtona Arsenalin tasoisen joukkueen puolustuspäähän, kuin esimerkiksi Alex Songia tai Djorouta. Näille voi sitten odottaa vastuuta parin vuoden päästä enemmän. Tai ehkä Wenger on miettinyt Songille hänellä kuuluvaa roolia puolustavana keskikenttäpelaajana Denilsonin ja Diabyn seuraksi? Liikaa ajatuksia taas, mutta siis ei tämä ole huono asia ollenkaan. Manun kannattajat saavat nauraa niin paljon, kuin haluavat kunhan vain Silvestrein tulo jollain tavalla edesauttaa Arsenalin menestystä.

  5. mistahype:

    Siis häh? 31-vee kaveri, Arsenaliin? HÄH? Arsenalin nuorimmat vois olla sen lapsia! No joo ei vaiskaan :D Mutta kyllä tää hämmentää…mitä helvettiä? Wengerillä pääsi nyt lipsahdus?

  6. Tommi:

    No ei tuomita “poikaa” etukäteen, annetaan mahikset..kokemusta tulee, myös voittamisesta;) Samaa mieltä myös Frank McLintock
    http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/sport/football/article1584832.ece

  7. Peksi:

    Nonni!

    En aina ymmärrä näitä Arsenen siirtoja, mutta luotan että arska tietää mitä tekee.
    Leveyttä/ kokemusta materiaaliin se kai ainoa jarkevä syy. On totta että tuo myös kokemusta voittamisesta. Tuntuu vaan oudolta katsella herraa meidän paidassa.

  8. Ville:

    Ei periaatteessa mitään suurempaa tätä siirtoa vastaan, mutta vain ja ainoastaan siinä tapauksessa että myös keskikentälle on edelleen tulossa uusi(a) pelaajia.

  9. Isse:

    Näinhän se menee: Silvestre puolustukseen ja Kolo nostetaan keskikentälle. Siirtoikkuna voidaan sulkea.

  10. Bubba:

    Annetaan nyt mahdollisuus näyttää mihin “pappa” pystyy, on kuitenkin suht monipuolinen pelaaja, tietää mitä voittamiseen tarvitaan jne.
    Luulenpa että siirrot olikin sitten siinä ja nyt ringissä olevista pelaajista ruvetaan jalostamaan uusia tähtiä nykyryhmään.

  11. Sami:

    Puolustuksen keskusta on ollut se toiseksi ongelmaisenpi paikka ja nyt sinne saadaan vahvistusta, niin miten tämän siirron voi jo nyt julistaa flopiksi? Eikö näitä ”voi vittu” ja ”huono vitsi” kommentteja voisi laittaa sitten sen jälkeen kun nähdään miten Silvestre performaa. Parempi syy olla pettynyt olisi jos keskikentälle ei sitä uutta vahvistusta saadakkaa, paitsi jos Touresta ihme-kehittyy jonkin sortin Gattuso.

Kirjoita vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image