Merkinnät päivälle 30. Elokuu, 2008

Voi pojat mikä päivä eilen. Herä…

Ouh, eihän se nyt liity mitenkään tähän.

Sweet Saturday, eli pelipäivä ja aina yhtä ihanaa vaikka kuinka meidän keskikentällä on pian bloggaajan mentävä aukko. Kuten yleensä, perjantain puheenpidoista vastasi manageri Arsene Wenger.

Mielenkiintoisinta luettavaa oli kaiketi Arsenen toki jo tiedetyt mielipiteet siitä miten seurojen taloutta tulisi hoitaa. Asia nousi jälleen tapetille kun (ties monettako kertaa) Uefa kertoi tutkivansa seurojen taloutta. Uefan presidentti Michel (still a c*nt) Platini on jopa sitä mieltä että seurat jotka hankkivat pelaajia velaksi, huijaavat.

Platini ei maininnut mitään seuroja (no eipä tietenkään) nimeltä mutta on selvää että sormi osoittaa mm Manchester United’in ja Chelsean suuntaan. Näillä kahdella seuralla on laskettu olevan velkaa yhteensä 1,5 miljardia puntaa. Siis v*ttu, puolitoista v*tun miljardia puntaa.

Mihin tätä voisi verrata? En tiedä, normaalin työtä tekevän ja rehellisen veronmaksajan ajatusmaailmaan tämä ei tietenkään mahdu. Sanotaanko nyt vaikka niin että itse pitää paiskia töitä että voi silloin tällöin ostaa divarista käytetyn pelin Playstation kakkoselle. Samaan aikaan kaveri kantaa uutuuspelejä Pleikka kolmoselle ja vesijäähdytetylle hyper PC:lle ja pappa betalar.

Erm, en yritä selittää enempää. Tottakai komppaan Wengeriä mutta pahoin pelkään ettei asialle voi yksinkertaisesti mitään. Kaikenlaisia uhkailuja voi tehdä mutta eivät ne johda mihinkään. On tästä puhuttu aiemminkin.. ja paljon. Ainoa mihin sanktiot voivat johtaa, on että tulevaisuudessa Euroopan jalkapallo on jokin fudiksen NHL, missä ManUt, Chelskit, Barcat ja Madridit tahkoavat omaa ‘privaattia’ sarjaa.

Leeds ei aikanaan riittänyt esimerkiksi siitä mihin huonolla taloudenpidolla tie voi johtaa. Ehkä parasta mitä voisi tapahtua olisi Leeds V2. Herättäisikö se jos (hah), en nyt sano mitään nimiä (synnynnäinen poliitikko), Valioliigan huipulla nähtäisiin uusi konkurssi ja dynastian romahtaminen. Hmm, kaunis ajatus. Wenger kuittasi keskustelun hienosti.

“Who is a club in Europe who can pay £30m cash? I know one, but only one.”

Hahhaahaa, joskin se kenellä moiseen on mahdollisuus, sen mahdollisuuden käyttäköön, nyt! Korjattakoon muuten tähän väliin jos joku on bloggaajan virheellisestä luulosta väärässä. Koska kuun viimeinen päivä on sunnuntai, siirtoikkunan takaraja on siirretty maanantaille. Eli maanantaihin puolille öin meillä on vielä aikaa ja toivoa.

***

Arsene jutteli tottakai myös Mestareiden liigan arvonnan tuloksesta. Ensin manageri analysoi G-pisteen, erm, G-lohkon joukkueita ja varoitteli luonnollisesti että meillä on kova haaste edessä. Wenger vakuutteli myös ettei otteluohjelma (kunhan nyt vahvistetaan tätä joukkuetta, kunhan Arsene!!!) vaikuta taisteluun Valioliigan mestaruudesta.

No siihen saadaan vastaus varsin pian. Edelleen hirvittää se eilen mainitsemani kolmen vierasottelun (Blackburn, Dynamo Kiev, Bolton) putki syyskuussa. Kunhan nyt ei vain kävisi päinvastoin kuin kesällä ajateltiin. Valioliigan otteluohjelman piti olla sellainen että kaikki mahdollisuudet oli repäistä jopa hieman kaulaa syyskaudella. Ja kun muistetaan että viime kaudella jäätiin pronssille kolmella tappiolla, nyt sieltä sarakkeesta löytyy merkintä kahden pelatun kierroksen jälkeen.

FC Porton Lucho Gonzalezin ajatuksia Mestareiden liigasta.

***

Siis Sports Academy, ei kun Emirates, Newcastle ja kick off klo 19.30. Parin kierroksen jälkeen ei ihmeempiä ennakkoanalyysejä voi vielä tehdä. Magpies aloitti kauden tasapelillä Old Traffordilla ja voitolla Boltonista. Joukkue on toki muuttunut ja uusi kausi alkanut mutta kerrottakoon että armon vuonna 2008 Newcastle on voittanut liigassa yhden vieraspelin, heh, White Shite Lane’lla.

Loukkaantumistilanteessa ei mitään uutta, samalla vahvuudella jatketaan kuin keskiviikkona. Vastustajan riveistä ovat poissa todennäköisesti meihinkin vahvasti yhdistetty Obafemi Martins, sekä Geremi, Mark Viduka, Damien Duff, Claudio Cacapa, Andy Carroll ja tietenkin eilen Aston Villaan siirtynyt James Milner. Liuta kelpo pelimiehiä sanoisin mutta sehän sopii.

Onko Michael Owen vielä palaamassa huippuhyökkääjien kategoriaan? No ainakin kahdessa edellisessä Newcastlen ottelussa Englantilainen on vastannut voittomaaleista, liigassa Bolton ja cupissa Coventry, molemmilla kerroilla tultuaan vaihdosta sisään. Ja jos se nyt jotain kiinnostaa, no ainakin voi hämmästyttää. 14:stä edellisestä Valioliigamaalista Owen on tehnyt puolet päällä. William, tarkkana siellä, hah! Keskity vain puolustamiseen, ei valittamiseen tuomareista.

Viime kauden vastaava ottelu pelattiin kuluvan vuoden tammikuussa ja silloin numerot Tykkimiehille puhtaasti 3-0. Ja vain neljä päivää tätä aiemmin numerot olivat samat Englannin cupin mittelössä, tämäkin Emiratesilla. Tätä tulosputkea voisi puolestani jatkaa ja tehdä siitä ihan perinne, right Kevin Keegan? Yep!

On tullut viime aikoina kannettua vain Gael Clichy’n paitaa mutta olisiko tänään syytä pukea päälle numero 4 ja Fabregas. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, jos ja kun Cesc pelaa, se on Espanjalaisen 200:s esiintyminen Tykkipaidassa, wow!

Kerrotaan vielä että Rob Styles tuomitsee kauden toisen ottelunsa tänään Emiratesilla. Ensimmäinen sujui varsin tutuissa puuhissa, keltainen lappu nousi neljästi.

***

Monet ovat varmaan toivoneet näkevänsä meidän nuoren desperadon, Carlos Velan tositoimissa ja kenties ihmetelleetkin miksei Arsene ole päästänyt kaveria irti. Tähän on varsin pätevä ja looginen selitys mikä on helppo allekirjoittaa.

“We don’t see Vela a lot because he goes to Mexico last week and then goes again next week to Jamaica to play two games. Then he will come back a bit late for the game we play away.”

Tiedättekö, joskus meidän seuran viralliset sivut ärsyttävät, tai kaiketi ne jotka sinne jotain kirjoittavat. Kuten eilen, aiheena tuoreimpana meihin yhdistetty Feyenoordin Jonathan de Guzman.

‘On Thursday afternoon, Arsenal TV Online got quiz the Arsenal manager about the Dutchman. Subscribers can now see what he had to say.’

V*ttu sanon minä. Allekirjoittaneella on omat syynsä miksen ole TV Online asiakas, siitä kenties joskus. Palvelusta maksaville tarjontaa on ihan mukavasti, mutta tällainen (v*ttuilu) tuntuu kuin tavallista matti meikäläistä sivuilla kävijää lyötäisiin hikisellä sukalla päin näköä.

Ajatuksia jos sattuisi käymään niin että muuan Miguel Veloso siirtyisi Pohjois-Lontooseen, Sp*rs’iin? Ja mediassa esiintyi 15:n miljoonan punnan hintalappu! No jos näin kävisi, voitaisiin päätellä että Veloso olisi liian nimekäs Wengerille, tai sitten Veloso ei vain ole tarpeeksi hyvä, eikö niin.

Tiedän tiedän, eilen oli puhetta myös Eduardosta ja Kroaatin kuntoutumisesta. Mutta mitä uutta manageri itse asiassa kertoi toteamalla että ‘mukavasti menee joo’ tai ’sanotaanko että hänen PITÄISI olla aikataulusta edellä’. Plaa plaa, mutta ei siis tietenkään sillä ettenkö toivoisi Eduardon palaavan pian.

Arsene - Arsenal - Adebayor, miksi tämä ylipäätään tapahtui?

Lopetan managerin tuoreimpiin ajatuksiin mahdollisesta joukkueen vahvistamisesta, nyt kun Arsene tietää tarkalleen kuinka paksu se lompakko povitaskussa oikein on.

“There is a long time to go. Already there has been an acceleration; every half an hour there is a headline that someone has signed somebody. Will we sign someone? Maybe or maybe not, it’s as simple as that. We are out to look, if we find the right players maybe one we will, but I think we should focus on our qualities.”

Hassua kuinka sitä näkee asiat eri tavalla, you know, there’s a LONG time to go. Anyway, mikä on totta, it’s as simple as that.

Tai..

“In the end, it’s a poker game. Who will be the winner, it’s always difficult to predict. But, from what I read, it’s £5million that is the difference and, at that level, £5million doesn’t make a difference any more. It usually finishes on 31st with everybody going halfway, and everybody thinking they are the winner.”

Oh dear, voi sinä ihana manageri, toivottavasti se viisi miljoonaa ei todellakaan merkitse mitään loppupeleissä. Se mikä merkitsee on minkä tiedätkin..

COME ON ARSENAL!!